tiistai 21. lokakuuta 2014

Aamun estetreenit

Aamun estetreeneistä saatiin vihdoin videoitakin aikaiseksi. Belle on kyllä yllättäny postitiivisesti, se on aina into päällä ku pääsee hyppäämään ja se on tosi helppo hevonen tuoda esteelle. Tai siltä se selkään tuntuu, mutta kun katsoo sen ilmeitä tuossa videossa, ni tuntemukset on vissiin välillä vähän ristiriitaset. :D
 Se on kevyt, helppo laukkainen (tasainen) ja pysyy hyvin ryhdissä. Juuri sellainen kun mun mielestä estehevosen tulee olla. Tai ainakin tän tyyppinen hevonen sopii mun käteen tosi hyvin. Vähän sen koko tuo tietynlaista hitautta, kuten varmaan videossa huomaakin. Mutta isoksi hevoseksi se on yllättävän kevyt ja näppärä ratsastaa,




Chekker taas on tyypiltään ainakin mulle se vaikeampi tapaus. Etupainoinen, vahva ja voimakas takapää joka ei helpota selässä istumista yhtään. Tauon jälkeen on taas totuteltavaa sen tyyliin, ennenkuin tässä radoille on mitään asiaa. Multa sen kanssa hyppääminen ei ikinä tuu ns. luonnostaan, se on aina opeteltava uudelleen. Tilaa pitää antaa ennen estettä ja siellä hypyssä on aina yhtä vaikeaa pysyä kuten tuossa okserilla jo huomaakin. Tän päivän hypyt sen kanssa oli omalta osalta aika kehnoja, en ihan oo vielä löytäny sitä sen tyyliä taas tauon jälkeen, mutta kyllä se tästä...




Pidin äidille tunnin Dollarilla sunnuntaina, kun se lopulta nyt suostui selkään mennä tekemään muutakin kuin kävelemään loppukäyntejä. Dodo nyt ei alkeisratsuksi se sopivin ole, mutta äidin käyttöönhän se on meille syntynyt, joten yritetään nyt saada se ajatus vireille. Yllätyin positiivisesti, että tää meidän kuumakalle rauhottui ihmeen paljon ku äiti meni selkään. Ainahan se meno päällä on, mutta nyt ehkä ihan hitusen rauhoittui. Tai sit se on mun kuvitelmissa menevämpi mitä tosielämässä, kun oon aina ite siellä selässä. Mitäänhän siltä ei vaadittu ja se yleensä kerää energiaa kun pitää tosissaan jotain alkaa tekemään.
Äiti joka on tottunu Vilnaan (ja vähän Latiin sen ollessa saikulla), niin Dodohan nostaa laukat heti käskystä eikä Vilnan tapaan kiukuttele kahta kierrosta kiitoravia ja siirtyy laukkaan kun itse haluaa ja lopettaa sen myös samoilla periaatteilla. Dodo jopa laukassa huomasi, että äidin tasapaino alkoi pettää, niin siirsi heti raviin. Tää piirre toi nyt toivoa tulevaisuuden suhteen. Dodokin varmasti oli ihan onnellinen, kun kuski kerranki keskittyi johonkin muuhun kuin "pää pois ryntäistä"-ajatukseen ja se sai hölkkäillä ihan niin kuin itse halusi.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Bellen estetreenit

Bellen kanssa oli eilen pienimutoiset estetreenit. Käyn nykyisin paljon ratsastamassa töiden jälkeen illalla, vapaapäivinä ja aamuvuoroina aikaisemmin. Äiti on nyt ollut auttamassa, joten kolmen hevosen ratsastus sujuu hiukan nopeammin, kun kaksi saadaan maneesiin kerrallaan. Yritän välttää menemästä ratsastuskoulun kanssa samoihin aikoihin, koska olen todennut, että se tuo välillä ikäviä vaaratilanteita varsinkin kun on nuoria hevosia. Ikinä ei tiedä kuka päättää lähteä juoksemaan jostain takaa ja yhtäkkiä hevonen sinkoaa ilmaan jne. Näitä tilanteita on nyt tullut tarpeeksi monta, jotta tajusin alkaa välttelemään. Kaikkeenhan nuorten hevosten pitää tottua, mutta jokapäiväisesti tällainen ei ole aina kivaa. Lisäksi maneesi on usein niin täynnä, ettei siellä ole kiva mennä kymmenen muun seassa 3-vuotiaan kanssa tai Chekkerin, joka pelkää jokaista ääntä ja lähelle tulevia hevosia.

Kävin ennen melkein aina päivisin ennen töitä tallilla. Mutta kolmen hevosen hakeminen tarhasta, loimittaminen, kuntoon laitto ja sen jälkeen vielä ratsastus ja takaisin pihalle vienti, vie tosi paljon aikaa ja on välillä tosi uuvuttavaa, kun siihen aikaan joudun tekemään kaiken yksin.

Mutta jatketaan Bellen treeneistä. Se menee (vähän toki päivästä riippuen) sujuvasti pienen pientä ja lyhyttä rataa. Kokeilin sellaista eilen ekaa kertaa, kun iski pieni paniikki, että sen pitäisi ensi kaudella hypätä 90-100cm racing luokkia ja tuntuu että ollaan ihan alkuvaiheessa viellä. Mikä on toki ymmärrettävää kun on iso ja 3-vuotias tamma, se vaatii vähän aikaa kasvamisellekkin, niin kaikkea ei pysty tekemään kuin itse haluaisi. Suunnittelin, että se harjoittelee vielä tämän vuoden loppuun ihan miniesteillä ja katsotaan sitten korottamista ensi vuonna muutaman harjottelukisan jälkeen. Jotta siis päästäisiin niihin racing-luokkiin. Eihän esteiden korkeus sille kovin suuri ongelma ole kokonsa puolesta, mutta se on melko herkkä tamma, enkä halua edetä liian nopeasti, ettei tule takapakkia. Kokonsa puolesta sillä on vielä vähän haparointia kroppansa kanssa, joten edetään rauhassa.

Belle on onneksi hyvin ennakkoluuloton, eikä paljoa kyttäile mitään erikoisesteitä, vaikka sitä mentäisiin ekaa kertaa. Joten tähän asti on vaikuttanut ihan lupaavalta, että ehkä ensi vuonna ihan järkevästi päästään kisaamaan.


lauantai 11. lokakuuta 2014

Saan edelleen kysymyksiä ja epäilyjä tuosta nettiin kirjoitetusta vääristyneestä tarinasta Vilnan ja Delin lopettamisesta. Ikävää tässä maailmassa on, että ihmisillä on taipumus muistaa aina vaan ne negatiiviset asiast. Luultavasti kuulen tästä aiheesta vielä vuosienkin päästä. Koen tällä hetkellä, että sen tekstin kirjoittaja tavallaan pilasi ihan syyttä mun "maineen" jollain tasolla. Ja vain pelkästään muutaman minuutin kirjoitetulla tekstillä, jonka ehti kuitenkin muutama tuhat ihminen lukemaan. Olen henkilökohtaisesti niin vihainen, etten tiedä miten tätä asiaa pitäisi käsitellä.

Mutta teille ketkä edelleen jaksatte kysellä, että "tapahtuiko lopetuksessa jotain?". Ei tapahtunut. Ainut mikä meni "väärin", oli, että oltais haluttu niiden nukkuvan yhtäaikaa. Eikä varsinkaan Vilnaa ensin. Mutta ell näki näin parhaaksi ja ammattilaisena ehkä tietää mikä siinä tilanteessa on paras tapa. Vilna kuitenkin oli melko paljon kookkaampi ja aineiden vaikutus ei tehoa niin nopeasti kuin Deliin joka on rakenteeltaan huomattavasti heikompi. Ja Vilnalla oli myös todella vahva sydän verrattuna Deliin tai Latiin. Deli on paljon herkempi hermoiltaan, joten sen vuoksi olisin halunnut sen olevan ensimmäinen joka lähtee, ettei toinen joudu näkemään toista kuolleena ja järkyttyä siitä. Tämäkin on vain tällaista tunteellisen ihmisen höpinää, tosiasiassa eihän ne enää rauhoittavien aineiden jälkeen tajunneet yhtään mitään. Jotenkin sitä yrittää viimeiseen asti kuitenkin hevosien parasta, vaikka eiväthän ne nyt ihan tunnetasolla yllä ihmisen tasolle.

Koen itseni melko rehellisenä ihmisenä, mutta sitä joutuu kärsimään muiden epärehellisyyden vuoksi melko usein. En ymmärrä kirjoittajan motiivia siihen tekstiin, enkä tule varmaan koskaan ymmärtämään. Nyt joku ilmeisesti vain näki tilaisuuden jyrätä mut ihan täysin. Mutta jos tämänkin takana on vain katkeruus ja kateus, niin jään suoraan sanottuna sanattomaksi. Ei mulle tulisi ikinä mieleenkään haukkua ketään julkisesti nimettömänä. Eikä muutenkaan arvostella toisten toimintatapoja, jos hevoset voivat kuitenkin muuten hyvin. Varsinkaan asiasta joka on mulle henkilökohtaisesti erittäin raskas ja melko tuore, kun lopetuksesta kuitenkin on vasta viikko aikaa. En ymmärrä tätä ihmisten julmuutta tässä maailmassa.

Niin moni hevonen on lähiaikoina lopetettu syystä tai toisesta, jalkavammojen vuoksi jne. Meillä kun lopetettiin kaksi eläintä, jotka saivat lisää elinvuosia ihan vain meidän hyvien sydämien vuoksi, siitä nousi näin suuri kohu, että kuinka joku voi tehdä näin. Silti päivittäin klinikalle jää hevosia pienemmistäkin syistä ja omistajat eivät jaksa kuntouttaa niitä takaisin, kun tulevaisuuden käytöstä ei ole varmuutta. Meidän kohdalla oli tiedossa, että kuntoutuksesta huolimatta mitään käyttöä tulevaisuudelle ei ole. Silti ne saivat jatkaa elämäänsä tähän asti. Enkä tässä tekstissä todellakaan tarkoita ketään yksittäistä tapausta, vaan puhun ihan yleisesti.

Toivoisin, että tekin uteliaat ihmiset ymmärtäisitte, että tämä ei nyt ole oikea kohta yrittää selvittää asioita juurta jaksaen. Ja yrittää kaivaa väkisin tästä jokin negatiivinen asia jolla voisi jatkaa tätä tuskan aiheuttamista mulle. Jokainen eläimen menettäneenä varmasti ymmärtää sen tuskan mikä sen jälkeen siitä jää jäljelle. Eli toivoisin, että tämän tekstin jälkeen tähän asiaan ei tarvitse enää näiltä osilta palata...

torstai 9. lokakuuta 2014

Drama muutti ypäjälle

Drama muutti viime viikon keskiviikkona Ypäjälle, lastaus ja kuljetus meni niin paljon paremmin kuin mitä odotettiin. Ihan ylpeä saa olla pikkumiehestä. Se vihdoin pääsi ikäistensä kavereiden seuraan, mutta sunnuntaina kun kävimme sitä katsomassa, vaikutti se vähän loukkaantuneelta tästä päätöksestä.

Se oli muutaman viikon eri tallilla täysin eristyksissä ja tarhattuna yksin. Ennenkuin saimme paikan tuolta ypäjältä nyt lokakuuna alusta. Kotona se pisti niin ranttaliksi, ettei voinut enää sinne jäädä. Vaikka se tarhasi Vilnan ja Delin kanssa kovin pitkälle, ainut ongelma sen kanssa oli kun se alkoi tulla aidoista läpi. Tammojen kanssa sillä ei minkäänlaisia ongelmia ollut, Vilna ja Deli piti sen hyvin kurissa. Kotona se oli siksi näin pitkään, kun tuntui että mistään ei löytynyt vuotiaalle orivarsalle pihattoa ikäistensä seurassa. Lopulta onneksi joku ehdotti ypäjää ja se nyt on parempi kuin hyvä vaihtoehto, niin kaikki kyvyt-esiin sun muut karkelot ovat Dramalle lyhyen matkan päässä. Jos vaikka vihdoin saatais eka varsa johonkin näytille! Bellen kanssa kun on ollut vähän mutkia matkassa ja kun kerrankin sen sain ilmoitettua johonkin 2-vuotiaana, niin sit loukkasi jalkansa.

Tänään Dramasta tuli jo kuvakin äidin puhelimeen. En julkase sitä täällä, koska siinä on kolme ihmistä, jotka tuskin haluavat tänne blogiini :) Se tuli vähän yllätyksenä, koska se opettelee näköjään ohjasajon alkeita oppilaiden kanssa. En ihan tiennyt, että siellä käsitellään näitä vuotiaita noin paljon, kun käsitin että vaan jotain irtojuoksutuksen kaltaista toimintaa. Mutta varmaan Dramalle ihan hyvä juttu, että käsitellään noinkin paljon. Laumasta poisoleminen aina aika-ajoin on kyllä positiivista, ettei se kiinny muihin. Koska Vilnaan ja Deliin se kiintyi niin paljon, että tarhasta ei oikein voinut ottaa ketään pois ilman että tämä sekosi siellä.




keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Järkytyksiä ja blogin pitämisen miinuspuolia

 Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi Alas ⇓  

  Hevosten haaliminen ja myöhempi tappaminen
Lähettäjä: ****
Päivämäärä:   6.10.14 11:05:13

Minkä takia ihmiset haalivat ihan liikaa hevosia ja jonain päivänä alkavat tappamaan niitä kun on voimat loppu ja rahat tiukilla? Puhun nyt tilanteesta jossa on jo alunperin tiedossa että talous tulee kyseisellä hevosmäärällä olemaan hyvin tiukilla ja samoin voimavarat. Hevoset ovat huonolla hoidolla koko elämänsä ja niiden suurin tarkoitus on esiintyä blogissa. Koko blogi on rakennettu vastaamaan omaa unelmaa ja lukijoille tarjotaan täysin todellisuutta vääristävä kuva omasta elämästä ja hevosten hoidosta. Kun baareissa ramppaaminen, kotona nyhjäily ja laiskottaminen kiinnostavat enemmän päätetään hevosia alkaa lopettamaan. Ei oteta edes selvää henkilöstä joka tulee hevoset lopettamaan ja hevosten saattaminen viimeisellesiksitkalle menee pahimmalla mahdollisella tavalla pieleen, koska itsekkäästi halutaan hevosten lopetus juuri päivälle X. Jo puutteellisessa hoidossa kasvanut hevonen ansaitsisi edes lopetuksen joka hoidetaan kunnioittavasti ja asianmukaisesti, ei lopetusaineen tuikkaamista pienen rauhoitusmäärän perään. Hevonen on tajuissaan ja kuolee hitaasti hengitysteiden lamaantumiseen.

Tiedän että maailmassa tapahtuu hirveämpikin asioita, mutta se ei ole syy toimia väärin etenkään kun muutamalla puhelulla ja muutaman minuutin asioiden selvittämisellä voisi toimia huomattavasti kunnioittavammin.

Ostakaa mielummin kaksi hevosta ja tarjotkaa niille asianmukainen elämä ja
riittävät puitteet kuin kuusi hevosta huonolla hoidolla. Joskus järki täytyy laittaa oman itsekkyyden ja ahneuden edelle. Toinen ilmiö on hevosten kierrättäminen ja oikein kipeiden hevosten heikko elättäminen vuodesta toiseen. Ei ole oikein kierrättää hevosta vuosi vuodelta paikasta toiseen, elättää kipeää hevosta väkisin 30-vuotiaaksi. Yhtä moraalitonta on mielestäni haalia täysin epärealistinen määrä hevosia, jättää osittain heitteille ja kiitokseksi lopettaa "väärällä tavalla" ratsastuskuntoisia hevosia olemattomista syistä.


  Re: Hevosten haaliminen ja myöhempi tappaminen
LähettäjäBella
Päivämäärä:   7.10.14 12:15:19

En tästä asiasta halunnut kenellekkään puhua, koska mielestäni se ei tänne nettiin kuulu. Mutta nyt kun joku on jotain noin julmaa tänne kirjoittanut, niin haluan korjata vääryyden kertomalla totuuden. Koska tällainen päätös laittaa kaksi periaatteessa hyvinvoivaa hevosta pois, ei ollut siitä helpoimmasta päästä, mutta molemmat olivat kuitenkin käyttötarkoitukseltaan vain pihahevoseksi tarkoitettuja vanhojen parantumattomien vammojensa vuoksi.

Mutta Vilna oli jo 17-vuotias ja talvea kohden se muuttui huonommaksi, takapolven parantumaton nivelsidevaurio oli syy miksi se siirrettiin pihahevoseksi nauttimaan eläkepäivistään muutama vuosi sitten. Se on ollut meillä 10-vuotta, muodostunut jo koko perheen rakkauden kohteeksi, eikä sen pois laittaminen ollut helppo päätös ja tätä on mietitty vuosia. Halusin kuitenkin sen lähtevän täältä onnellisena, eikä kipujen saattelemana.

Deli ostettiin vuonna 2009 kilpahevoseksi, totesin kuitenkin neljä päivää myöhemmin, että meitä oltiin huijattu ja hevonen ratsastuksessa kompastui ja tästä syystä syväkoukistajajänteen vamma joka on puoliksi jännetupen sisässä. Jotain aikasempaa vammaa sieltä löytyi myös. Parantumismahdollisuuksia ratsastuskäyttöön ei ollut. Pieni mahdollisuus siitoskäyttöön, mutta lopetusta myös suosittelivat klinikalla 5-vuotta sitten. Hevonen oli tullut huonoista oloista ja selkeästi kaltoin kohdeltu, en halunnut että sille jää sellainen kuva tästä maailmasta, enkä varsinkaan palauttaa sitä ihmisille jotka tämän olivat aikaan saaneet, joten haluttiin yrittää, koska pieni toivo siitoskäytön kestämiselle oli. Se eli meillä lähes 2 vuotta maneesitallilla, jotta pystyin hoitamaan jalkaa kolme kertaa päivässä, kun ei ajokorttia tuolloin vielä ollut. Ensimmäisen varsan jälkeen alkoi tuntua, että elämä alkoi kirkastumaan ja toivoa pidemmälle elämällä olisi. Se pääsi laitumelle, eikä siellä laukkaspurteista huolimatta jalka räjähtänyt uudelleen. Kolme hienoa varsaa myöhemmin se jätti siitostamman elämänsä ja sai viimeisen vuoden elää ilman varsoja rauhassa meillä kotona Vilnan kanssa.

Näiden kahden tamman vuoksi äitini osti jopa pienen maatilan, jossa oli tilaa pitää näitä kahta hevosta. Niillä oli isot tilat ja hyvä olla, vaikka talli olikin alkeellinen. Työnjako meni niin, että äitini hoiti puolet hevosista ja minä ne ratsastuskuntoiset.

Syy miksi ne lähtivät yhdessä, oli se että ne olivat niin kiinni kasvaneita toisiinsa, että olisi ollut julmaa erottaa niitä. Useamman vuoden kuitenkin viettäneet yhdessä ja viimeisen vuoden vielä tiivimmin. Ne elivät kuitenkin kahdestaan meidän tallilla, eikä siellä muita hevosia ollut, joten päätös lähteä yhdessä samaan aikaan oli paras mahdollinen.

Jos asiassa on vielä epäselvyyksiä niin muhun voi suoraa ottaa yhteyttä sähköpostitse hevoset1@hotmail.com

En voi kuvailla tunnetta ja sitä järkytystä mikä tuo yllä oleva teksti sai aikaan eilen aamulla, kun löysin sen blogini tilastonjen kautta. Kun oli ensimmäinen aamu joka ei alkanut itkulla ja ikävällä näitä menetettyjä rakkaita eläimiä kohtaan. En voi ymmärtää miten joku voi kirjoittaa jotain noin julmaa tällaisesta asiasta. Blogin kautta tällaisiin törmää aina aika ajoin, mutta nyt ensimmäistä kertaa teksti oli niin loukkaava, että tähän on jo pakko puuttua. Tuohon oli vielä liitetty linkki mun blogiin, joka sai ihmiset uskomaan että kyse on minusta, ja mun mielestä kyse onkin. En tiedä ketään muuta blogin pitäjää jolla olisi tasan 6 hevosta ja juuri äskettäin lopetettu hevosia. Sain kyllä pahoittelut jo tästä tekstistä, mutta mielestäni tätä olisi pitänyt miettiä ennen tekstin julkaisua. En halua, että kukaan kuvittelee asian olevan noin kun yllä oleva teksti antaa ymmärtää, joten siksi halusin kirjottaa tänne oman versioni ja totuuden tästä tarinasta. Ikävää, että täällä ei voi pitää tiettyjä asioita ja päätöksiä ominaan, vaan aina joku väkisin kaivaa ne esille, joskus jopa näinkin radikaalilla tavalla. 

Hevoset ovat aina merkinneet mulle koko elämää, jaksaminen näin monen hevosen kanssa on ollut tottakai välillä rankkaa, mutta aina siitä on selvitty. Ikinä niitä ei olla hylätty tai kohdeltu huonosti tai jätetty hoitamatta. Meidän hevosten eteen on tehty aina kaikki mitä on voitu, tästä varmasti kertoo jo se, että niille ostettiin tila jossa niitä saadaan hoitaa itse, eikä olla riippuvaisia ulkopuolisten tallien hoitamisesta, aina sai huolehtia voivatko ne hyvin ja stressata milloin mistäkin. Talli on alkeellinen, mutta niillä oli parhaimmat olot siellä kuin missään muualla, koska se oli täysin suunniteltu hevosille jotka vain saavat nauttia pihalla olosta ja pääsevät kuitenkin yöksi sisään.

Se mitä tänne blogiin kirjoitan, ei kerro kokokuvaa, en jaa tänne koko elämääni, kerron vain kohokohtia niin surusta kuin onnestakin. Kokokuvan saa vasta kun elää tätä elämää mun silmin. Välitän hevosistani enemmän kuin itsestäni ja tekisin mitä tahansa niiden hyvinvoinnin eteen. Delin ja Vilnan nukuttaminen ikiuneen oli yhtä rankka päätös, kuin Latin tapauksessa klinikalle nukuttaminen. Molemmat ovat olleet elämäni surullisimpia hetkiä, eikä se tuska lähde koskaan pois, kun menettää jotain mitä todella rakastaa yli kaiken. Latin kohdalla ei vain käynyt se ajatus, että se olisi tullut Vilnan ja Delin tavoin pihahevoseksi. Sen pää ei olisi kestänyt sitä, koska se alkoi jo oireilemaan saikulla ollessaan todella nopeasti. Se halusi huomiota ja se halusi tehdä asioita. Deli ja Vilna olivat onnellisia rauhallisessa ympäristössä ja koko päivän ulkoilusta. Ne eivät vaatineet liikuttamista, joka ei kummankaan tapauksessa enään ollut mahdollista parantumattomien jalkavammojen vuoksi.

Vilna ja Deli nukkuivat ikiuneen omaan pihaan, yhdessä, joten minun mielestäni se oli paras päätös niille molemmille. Jos olisin päättänyt niiden elämät aikoinaan klinikalla, kuten järkevin päätös olisi mukamas ollut, ei tästä olisi tullut mitään draamaa. Ne saivat silti jatkaa elämäänsä ja olivatkin onnellisia ja hyvinvoivia loppuun asti. Klinikalta lähtiessäni molempian kohdalla vuosia sitten kuitenkin tiesin, että tämä päättyy joskus. Ja se päättyi 3.10.2014, päätöstä on vatvottu, venytetty ja mietitty vuosia. Se ei tullut yhtäkkiä puskista, vaan se oli todella tarkkaan harkittu lopputulos. Molemmat tammat ovat antaneet mulle niin paljon ja mielelläni olisin pitänyt ne loppuelämäni. Tiesin kuitenkin jo aikoja sitten, että tämä on niiden viimeinen kesä. Halusin kuitenkin päästää ne pois ennenkuin terveys jommalta kummalta pettäisi lopullisesti. Halusin, että ne lähtevät tästä maailmasta onnellisina. Niinkuin Latinkin kohdalla tehtiin, sen ei tarvinnut kärsiä kipuja sen vuoksi, että minä en pystyisi siitä luopumaan. 

Kuten tuossa ylläolevassa tekstissä sanottiin, että haalin hevosia tarkoituksella määrän vuoksi ja sitten käyttökuntoisia hevosia lopetetaan ilman syytä. Mitä ihmettä... Syy miksi meille tuli 3 varsaa lisää on puhtaasti sen vuoksi, että Delin elämällä olisi joku tarkoitus ja että se voisi olla onnellinen. Hevosten määrän ei missään välissä pitänyt kasvaa näin suureksi, mutta minkäs teet kun luonne ei anna periksi myydä niitä tai luopua ilman järkeviä syitä. Onko suuri määrä sitten järkevä syy? Ei minusta...
Loput hevoset on ostettu tarkasti harkiten mulle kisahevosiksi ja Vilna aikoinaan ihan perheen harrastehevoseksi. Yhtäkään ei ole nukutettu ilman todella painavaa syytä (parantumatonta vammaa).
Hevosia ei ole lopettanut ammattitaidoton eläinlääkäri, vaan ihan asiansa osaava sellainen. Ne eivät ole kärsineet tämän toimenpiteen aikana missään vaiheessa. Minä ja äitini oltiin Vilnan ja Delin vieressä koko ajan, enkä olisi antanut tapahtua mitään väärää ja hevosia satuttavaa siinä tilanteessa.

Suru on valtava ja sen kanssa eläminen toisinaan todella vaikeaa, kun tekisi mieli vain vajota alas. Asia mikä auttaa jaksamaan, on se että mulla on vielä neljä hevosta jotka tarvitsevat minua, enkä luovuttaisi niiden hoitovastuuta kellekkään muulle kuin itselleni. Lati, Deli ja Vilna ovat olleet elämäni kohokohtia ja tuoneet mun elämään niin paljon iloa, toivoa ja mahdollisuuksia, etten unohda niitä ikinä. Ja olen ikuisesti kiitollinen, että olen joskus nuo kolme hevosta itselleni saanut. Kukaan ei vielä ole keksinyt ikuisuutta, joten sen vuoksi meidän tiet erkanivat nyt, mutta sydämmessä ne säilyvät aina <3 Toivon, että jossain tuolla taivaassa ne saavat olla onnellisia yhdessä kaikki kolme, vaikka tämä maan päällinen elämä niiden kohdalla onkin nyt loppunut. Deli ja Lati saavat juosta ilman kipuja ja Vilna syödä niin paljon kuin ikinä haluaa. Ihminen on luonut maailmasta julman paikan elää, onneksi vielä on jäljellä niitäkin joille jokainen eläin tässä maailmassa on yhtä arvokas ja kunnioitettava. Siksi uskon, että on oltava joku kauniimpi paikka jossain jonne jokainen rakas eläin pääsee.





tiistai 7. lokakuuta 2014

Vilna & Deli

Taas on takana yksi raskain päätös mun elämässä. Mulla on niin kova ikävä Vilnaa ja Deliä, ettei sitä edes voi sanoiksi pukea. Maailma kirjaimellisesti romahti, luulin että Latin poismenon jälkeen selviän näistä muistakin, mutta yhtä pahalta tämäkin tuntui.

Vilna on ollut meillä lähes kymmenen vuotta, se on pitkä aika viettää saman hevosen kanssa. Mutta meille jokainen hevonen on tullut jäädäkseen... 

En vastaa noihin uteluihin julkisesti lopetuksen lopullisesta syystä. Ne olivat niin kiintyneet toisiinsa, että olisi ollut julmaa erottaa niitä enään, joten yhdessä nukkuivat pois. Mutta molemmat tammathan on tuomittu nukkumaan pois jo vuosia sitteen parantumattomien jalkavammojen vuoksi. Delin vamma todettiin muutama päivä kaupan teon jälkeen vuonna 2009. En halunnut sitä kuitenkaan palauttaa takaisin myyjälle, koska se oli ainut hevonen minkä siitä myyntitallista halusin ja ihan puhtaasti jo senkin vuoksi, että se oli niin nääntyneen ja surullisen näköinen. Hoidin sen jalkaa yli vuoden joka päivä ja jatkoin, vaikka kaikki  alkoi alusta kesällä 2010 kun jalkaan tuli uusi vamma. On suoraan sanottuna ihme, että Deli on selvinnyt näinkin pitkään, koska sen jalan ei pitänyt ikinä kestää edes siitostammana oloa, sen ei pitänyt ikinä pystyä enää edes ottamaan laukkapätkää laitumella. Eikä pääkopan entisenä kilpahevosena pitäisi kestää äkkinäistä olohevoseksi siirtymistä. On suoraan sanottuna uskomatonta, että se jätti tähän maailmaan kolme hienoa jälkeläistä, jotka jatkavat sen elämää. Deli on upea tamma ja siitostammaksi täyttää kaikki toivotut asiat, mutta minun mielestäni ei ole mitään elämää tehdä joka vuosi varsa, se on julmaa joten siksi se ei jatkanut Draman jälkeen enää siitostamman uraansa. 

Kun Deli loukkasi itsensä 2009, tarjosin sitä useammalle kasvattajalle siitostammaksi, koska en itse uskonut selviäväni enää yhdenkään varsan kanssa, olihan meillä jo Dollari silloin. Kukaan ei sitä silloin huolinut, pitäisi olla varsanäyttöjä, kantakirjattu ja pitäisi kestää jonkunlaista liikutusta. Lopulta en jaksanut kuunnella näitä vaatimuslistoja, Delillä oli hyvät kilpailutulokset nuoreksi tammaksi, sen rakenne hipoi lähes täydellistä minun silmääni ja sen luonne oli maailman kiltein. Arka se tosiaan ihmistä kohtaan oli ja oli vielä viimeisenäkin päivänä, se oli lopullisesti menettänyt luottamuksensa ihmisiin joskus aikoinaan. Se laitettiin kantavaksi Larinosta, josta se ei ikinä lopulta varsaa saanut. Meinasin jo luvouttaa...mutta sitten päätettiin vielä yrittää C-Ingmarista. Taas vanha ori, josta uskoin ettei mitään tule.

Kolme upeaa varsaa myöhemmin, voin olla vaan kiitollinen siitä ettei kukaan muu silloin nähnyt tuon tamman potentiaalia. Näin jälkeenpäin oli minun mielestäni turha tulla tammaa itselleen pyytelemään, vaikka sillä monta ottajaa olisi ollut näiden kolmen jälkeläisen jälkeen, minun mielestäni se oli siitosuransa saavuttanut loppuun. Eikä todellakaan ansainnut mitään muuta kotia, kuin sen kodin joka uskoi siihen alusta loppuun asti. Sen kodin jossa sen eteen tehtiin kaikki, jotta se jalka paranisi siihen kuntoon, että voisi elää edes pihahevosen elämää. Maksoimme aikoinaan kovan hinnan siitostammasta, jonka alkuperäinen ostotarkoitus oli kisahevonen, mutta silloin kun Deli loukkaantui, en välittänyt omasta kisaurastani enää pätkän vertaa. Jos se ruusukkeen saaminen on yhden elämän verran tärkeämpää, niin väärällä tiellä mennään.


Vilna oli oikea persoona. Olin 12-vuotias, kun se meille hankittiin ja siitä asti se on ollut piristämässä meidän elämää. Ratsastuskäytöstä se ehti olla poissa jo useamman vuoden, mutta valloitti silti ihmisten sydämmiä pelkkänä persoonana. Meidän känkkäränkkä, joka luonteeltaansa ei aina ollut siitä helpoimmasta päästä. Tuntuu, että sydämmestä lähti taas palanen näiden kahden tamman mukana. Niin paljon ne ovat näiden vuosien aikana mulle antaneet. Vilna jätti jälkeensä itsensä kaltaisen persoonan, Dodon, joka muistuttaa joka päivä siitä mistä tämä meidän hevosen omistajuus aikoinaan alkoi. En pysty sanoiksi pukemaan tätä 10-vuoden taivalta  Vilnan kanssa, koska se on niin pitkä ja tähän aikaan mahtuu niin paljon, että parempi tiivistää muutamaan onnelliseen muistoon jotka kameran taakaa ovat tallentuneet.





































Kiitos
Vilna 2005-2014
Deli 2009-2014


perjantai 3. lokakuuta 2014

Suurin suru on sanaton - syvin kaipaus äänetön.

Printsessa 10.10.1997 - 3.10.2014



Undercover 29.5.2001 - 3.10.2014






"Aina kun jotain häviää
aina jotain jäljelle jää
Aina kun tuntee ikävää
tietää, että omisti jotain tärkeää
Ei toista voi koskaan menettää
se mitä oli, se jää."


Kauniita unia Vilna ja Deli <3





perjantai 26. syyskuuta 2014

Vihdoinkin kuvia!

Jessika kävi tänään kuvaamassa vähäsen, ni pitkästä aikaa kuvamateriaalia tänne blogin puolelle. 
Chekkerkin pääsi hyppäämään tammikuun jälkeen ekaa kertaa ja voi että se oli onnessaan. Sain pari videonpätkääkin, latailen niitä myöhemmin. Nyt ehkä parempi jättää selittelyt sikseen ja panostaa tää postaus kuviin!